Mag Instrument on maailman suurin LED-käsivalaisimien valmistaja ja alansa ainoa merkittävä toimija, joka on säilyttänyt valmistuksen länsimaissa. Perheyrityksen omistaa ja sitä johtaa edelleen sen perustaja Anthony Maglica. Alun perin vuonna 1955 perustettu yritys sai alkunsa lentokoneen osien valmistamisesta ja vuoden 1979 käsivalaisinlaseerauksen jälkeen mm. poliisit, sotilaat ja pelastusalan ammattilaiset omaksuivat laatuvalaisimen edut nopeasti. Yritys on valmistanut jo yli puoli miljardia käsivalaisinta. Taskukokoinen Mini Maglite AA on eniten valmistettu käsivalaisin maailmassa. Kaikki valaisimet valmistetaan uudessa Mag Instrumentin omassa huippumodernissa ja ympäristöystävällisessä 70 000m2 tehtaassa Kaliforniassa USA:ssa. Tehdas edustaa kaikilta osa-alueiltaan kestävän kehityksen ajattelua. Tutkimuksen mukaan Maglite valaisin on käytössä keskimäärin 29 vuotta ensimmäisestä käytöstä laskien. Tuotteet on suunniteltu luotettaviksi ammattilaisen työkaluiksi ja kestämään sukupolvelta toiselle. Yritys kehittää käsivalaisimiin jatkuvasti uutta teknologiaa, josta hyvinä esimerkkeinä liikkeellä ohjattava ja liikkeen tunnistava Maglite LED XL200 sekä LiFePO4 -akkuteknologiaa hyödyntävät ladattavat ML150LR ja Mag-Tac Rechargeable, jotka laskevat suorituskykyisten ammattivalaisimien käyttökulut aivan uudelle tasolle. Maglite valaisimille on Suomessa ilmainen takuuhuoltopalvelu ja kaikille valaisimille myönnetään 10 vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu. Maglite tuotteista on hoidettu lakisääteiset tuottajavelvoitteet (PYR, SER ja RECSER) ja kaikki tuotteet ovat REACH mukaisia.

Lue lisää
Ladataan...